lauantai 26. joulukuuta 2015

Supersankari viitat / Super Hero Cape

Nyt voi vihdoin paljastaa mitä kaikkea sitä jouluna on paketeista paljastunut. Ja tänä vuonna hoksasin tehneeni paljon. Aloitetaan näistä supersankari viitoista. Kaksi kummipojista on juuri siinä isässä, jossa mielikuvitusleikit saavat vallan. toinen on kova Batman fani, toinen tykkää kaikista Avangers hahmoista. Hänelle valitsin Captain American.


Viittoihin löytyy ilmainen ohje täältä ja  täältä (klik). Ohje on muutoin hyvä, mutta viitan kiinnitysmekanismiin siinä ei ollut tarkempaa ohjetta. Se piti siis soveltaa. Ompelin viitan päälle nauhan, johon kiinnitin tarranauhaa. Tarran yritin valita mahdollisimman helposti avautuvaksi, jotta se aukenee myös tiukan paikan tullen, jos viitta takertuu jonnekin kiinni. Taustapuolelle fleeceä, jotta se tuntuisi mukavalta kaulaa vasten.


Talven pimeydessä kuvaaminen on kyllä haastavaa. ei tahdo saada kunnon kuvia sisällä,eikä ulkonakaan. Toki valokuvaus ei muutenkaan ole bravuurini.



Silitin kaksipuolisella kuituliimaliinalla kuviot ensin viittaan ja sitten siksakilla tiheästi surauttaen kiinnitin kuviot. Pysyvät sitten tiukasti paikallaan leikeissä. Veikkaan, että näille voi myös ilmaantua pesun tarvetta :)



Siitä vain valitsemaan oman suosikkihahmon logo ja leikit voi alkaa.

It's finally time to reveal Christmas presents that I have made. Actually, there is quite plenty of them. Let's start with these super hero capes. Two of my Godsons are at that age where imagination playtime is very popular. One is a huge Batman fan and the other likes Avenger characters. So I chose an Captain America. The pattern is free and you can find it from here and here (click). There wasn't really explanation on how to sew the fastening strip so I had to improvise. I used velcro tape and I sewed the logos with the thickset zigzag so they'll stay in place even if the hero have rescuing missions to do :)

1 kommentti: