lauantai 25. kesäkuuta 2011

Jakkaran uusi ilme

Kotonamme majailee aitoa retroa, josta en halua luopua, vaikka ulkonäkö ei enää loistokas olekaan. Jakkarassamme on tumman sininen muovipäälyste, jonka olen vuosia sitten päälystänyt kankaalla. Kangas terenauhoineen on kuitenkin vuosien saatossa lievästi sanottuna kulahtanut. Niinpä uusimmassa Novitassa (Kesä 2011) ollut virkattu jakkaran päälinen tuli enemmän kuin tarpeeseen. Vaikka ohje oli tarkoitettu Aalto-jakkaralle, toimi ohje myös tällaiselle ei-design jakkaralle.

Lankana Novitan Isoveli ja koukku numero 6. Ohjeessa sanottiin yhden kerän riittävän koko pääliseen, mutta minun käsialallani jäi harmittavan vähän vajaaksi, kuten seuraavasta kuvasta käy ilmi...


Silmukkamerkin ja koukun väliin jäävä alue uupui. Löysin varastoistani lähes saman väristä seiskaveikkaa, jolla paikkasin puutteen. Alue jäi kuitenkin jakkaran alle, joten sillä ei käytännössä ollut niin suurta merkitystä. Päälinen on väriltään luumun sävyä. Päälinen on niin nopea virkata, että näitähän voisi tehdä aina sisustukseen sopivaksi. Mukavasti uutta ilmettä ainakin saa pienellä vaivalla ja rahalla.

Tällaisin juhannusaatoksin. Hyvää juhannusta kaikille! 

1 kommentti:

  1. Kiva päälinen! Tein itse ihan omasta päästä vastaavan, mutta hieman mokasin, kun virkkasin pylväitä, alla oleva kulahtanut keinonahka pilkistää ikävästi. Täytynee joskus virkata uusi tällä sinun vinkkaamalla ohjeella.

    VastaaPoista