tiistai 24. toukokuuta 2011

Tunnustus :D

Sain Neule-Kirpun neuleet blogista tunnustuksen. Lämmin kiitos tästä <3


Minun kuuluu siis kertoa kahdeksan totuutta itsestäni. Kokeillaanpa:

1. Neulominen, on minulle totaalisen nollaamisen keino. Niin murheet, huolet kuin ilotkin voi purkaa silmukoiksi. Samalla saa jotain aikaiseksikin :)

2. Virkkaus, on taito jota pikkuhiljaa opettelen. Olen jopa pikkuhiljaa alkanut nauttimaan siitä.

3. Hamsteri, mikä hamsteri. Aina kun jotain on tarjouksessa tai löydän jotain mukavaa käsitöihin liittyvää, niin sitähän pitää ostaa myös pahan päivän varalle.

4. Ystävät, jotka ovat yhtä innoissaan käsitöistä kuin minä ovat kullan arvoisia! Ja nekin ystävät, jotka kärsivällisenä jaksavat kuunnella selostuksiani uusista tekniikoista, vaikka eivät itse innostusta jakaisikaan.

5. Yhteisöt, joihin kuulun ja jotka jakavat intoni neulomiseen tai muuhun käsityöhön liittyvään ovat totaalisia nollauspaikkoja. Vaikka olisi kuinka väsynyt töistä tapaamiseen lähtiessä, niin aina tulee pirteämpänä takaisin.

6. Lahjojen tekemisestä nautin erityisen paljon. Jos minulta saa käsin tehdyn lahjan, niin voi olla varma, että sitä on tunteella ja ajatuksella tehty.

7. Leipominen on minulle toiselta nimeltän taikinaterapiaa. Yhtä rentouttavaa kuin muutkin käsityöt. Kun vain joku vielä söisi kaikki leipomukseni :)

8. Elokuvat, mikä ihana tekosyy viettää hetki neuloen....

Sitten kuuluu haastaa seuraavat kahdeksan. Tätä minun täytyy vielä miettiä....Taitaa jo suurin osa seuraamistani blogeista saanut tällaisen. Palataan tämän osalta asiaan....

Muoks: Nyt on tunnustus laitettu eteenpäin ja lisää blogilaisia haastettu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti